Vuodenkierto: Huhtikuu

Tämä mielikuvitusmatka on osa sarjaa jossa teen jokaiselle kuukaudelle oman mielikuvitusmatkan. Esimerkiksi kuun vaihteessa tehtäväksi.
Matkat eivät vaadi erityisiä järjestelyjä vaan ainoastaan tilan jossa istua tai pötkötellä.

Lisään loppuun myös lyhyen satuhieronnan jonka voi toteuttaa piirissä peräkkäin istuen niin että jokainen hieroo edessä istuvan. Liikkeet ovat yksinkertaisia ja ne on helppo tehdä mallia katsomalla. Eikä haittaa jos joku hieroo vähän eri tavalla. Tärkeintä on positiivinen kosketus.
Muistathan se että hieronnan pitää aina olla vapaaehtoista eikä siihen ole pakko osallistua.
Hieronnan lopussa on kuukauden viittomasta mukailtu hieronta.

Ota mukava asento ja sulje silmäsi.

Kävelet hiekkatietä pitkin. Kuulet miten hiekka rahisee kenkien alla.
Lämmin tuuli liikuttelee hiuksiasi. Onko sinulla jo kevätvaatteet päällä?

Katsele ympärillesi. Joko puissa näkyy aavistus vihreää?
Entäpä maassa. Joko ensimmäiset krookukset ja lumikellot nostavat vihreät pienet päänsä maasta? Vai onko niissä jo kauniin värisiä kukkia?

Kuulet taivaalta suurten siipien iskuja.
Ylös katsoessa näet valtavan suuren joutsenen joka lauskeutuu viereesi. Se taivuttaa päätään ja kutsuu sinut kanssaan lentämään.
Kiipeä joutsenen selkään ja ota kiinni sen kaulasta.

Nyt joutsen kohoaa ilmaan. Näet miten maa loittonee. Talot näyttävät pieniltä legopalikoilta ja autot koppakuoriaisilta.

Laita silmät kiinni ja tunne miten tuuli löyhyttää hiuksiasi ja humisee korvissasi. Joutsenesi päästä ilmoille kovia töräytyksiä.
Niiden myötä esitä jokin toive huhtikuulle. Mitä kivaa tahtoisit seuraavien viikkojen aikana tapahtuvan?
Toiveet eivät aina toteudu, mutta aina saa unelmoida ja toivoa.

Joutsen alkaa hiljelleen laskeutua alaspäin.

Pehmeästi se laskeutuu paikkaan mistä lähdittekin. Nouse kyydistä, silitä linnun nokkaa kiitokseksi ja päästä se lähtemään.
Vilkuta sille kun se kaartaa kauas pois ja palaa sitten itse takaisin tähän todellisuuteen.

Huhtikuun satuhieronta
(Laita kämmenet kaverin selän päälle)

Keikkuen kulkee kevätsää
(ylös-alas vuorovetoja molemmin käsin)

Joskus nukuttaa, sitten herättää
(kämmenet selän päälle ja kevyttä taputtelua)

Päivänvaloa riittää jo
(kämmenellä alhaalta ylös)

Aikaisin jousee aurinko
(pyörivä liike kämmenellä)

On huhtikuu
(kaksi lyhyttä vetoa pikkusormella ja paina kerran kämmenellä)