Luonto Perheen pienimmille Rentoutuminen Satuhieronta

Sateenkaari (satuhieronta)

Hierottava käy makuulle vatsalleen ja hieroja liikuttelee kättä hierottavan keholla ohjeen mukaan samalla kun tarina etenee.
Hierontaohjeet ovat aina kursivoituna luettavan osuuden jälkeen.

Muista hieroessa kunnioittaa toisen intiimejä alueita, peppua ja reisien sisäpintaa. Niihin ei ole tarvetta koskea hieronnan aikana ellei asiasta erikseen sovita.

Taivaalle alkaa kertyä tummia sadepilviä jotka peittävät auringon ja tulee ihan hämärää.
Hiero koko kehoa pyörivin liikkein koko kämmenellä päästä selkään, käsiin ja jalkoihin.

Nyt alkaa sataa. Pisaroita putoilee taivaalta joka paikkaan. Maa kastuu ja kasvit saavat juotavaa.
Naputtele kevyesti sormenpäillä ympäri kehoa.

Kun sade lakkaa alkaa taas paistaa aurinko
Laita sormet supuksi ja paina kevyesti selkään tai pään päälle avaten samalla sormet.

ja taivaalle muodostuu kaunis sateenkaari
Piirrä sormenpäillä kaarikuviota selkään.


Punaista
Oranssia
Keltaista
Vihreää
Vaaleansinistä
Indigonsinistä
Violettia
Vedä kämmenellä kehon vasemmasta reunasta lähtien päästä varpaisiin kuin maalaisit sateenkaaren raidat sitä mukaa kun luet eri värit.


Sitten aurinko haihduttaa kauniin sateenkaaren hiljaa pois.
Vedä molemmin käsin yksi laaja pyyhkäisy kehoa pitkin alhaalta ylös.

You may also like...